,

Syntisen hyvää Bistro Popotissa, miesten punainen kenkä vitriinissä hämmästyttää ruokailijoita

 

Punajuuri-carpaccio, pikkelöityä omenaa, saksanpähkinä-dressing ja stiltonjuustoa

 

Bisto Popot sijaitsee Lahden sydämessä, Lanunaukiolla. Kenties Suomen ainut ravintola, joka on perustettu entisen kenkäkaupantiloihin. Tähän ihanaan paikkaan sopii erinomaisesti slogan: “Ruokanautintoja rennolla otteella hyvien viinien kera.”

 

Ensimmäiseksi katseeni kiinnittyi uudistetussa ruokalistassa Punajuuri-Carpaccio, pikkelöityä omenaa, saksanpähkinä-dressing ja stiltonjuusto alkuruokaan. Annos on näyttävän näköinen ja hyvänmakuinen, mutta saksanpähkinöiden syöminen aiheutti hieman päänvaivaa. Niitä oli vaikea syödä haarukalla ja veitsellä. Onko fiksua syödä sormin? Jos itse valmistaisin saman annoksen, laittaisin pähkinät huhmariin ja tekisin helpommin syötävää rouhetta.

 

Rapeita arancini-palloja, tuoretta parmankinkkua ja savupekonimajoneesia

 

Italialaisten mielestä Arancinit ovat värinsä puolesta kuin puusta pudonneita appelsiineja vaikka oikeasti ovatkin riisipalloja. Riisi on yksi niistä harvoista elintarvikkeista, jota syödään kaikkialla. Tästä toisesta alkuruuastani on lukemattomia versioita ja jokainen omanarvonsa tunteva kokki pitää omaa versiotaan parhaana. Ovatko Bistro Popotin rapeat arancini-pallot Suomen parhaimpia?

 

Maapähkinä-kevätkanapoikaa, bataattipyreetä, currylinssejä ja maapähkinäkookoskastiketta

 

Tämänkertainen pääruoka ei jättänyt Helvetin kokkia kylmäksi. Hieman ihmettelen, tässä annoksessa on kaksi samanväristä lisäkettä. Bataattipyree ja currylinssit. Kuvassa näyttää siltä, että kananpojan alla on ainoastaan currylinssilisäkettä. Tästä annoksesta valmistan taatusti oman version ja muokkaan hieman värimaailmaa.

 

Voipullavanukasta, vaniljajäätelöä ja vaniljakastiketta

 

Lopuksi listalta poimin jälkiruuaksi Voipullavanukasta, vaniljajäätelöä ja vaniljakastiketta. Tietysti jokaisella on oma makunsa ja mielipiteensä, mutta voipullavanukas oli mielestäni aavistuksen verran liian kuivaa – maistui tavalliselta pullan palalta eikä vanukkaalta. Itsetehty vaniljakastike oli erinomaisen makuista. Olisin kyllä kaivannut annokseen hieman väriä. Ehkä keittiömestari halusi tästä jälkiruuasta, suomalaiseen makuun sopivan pelkistetyn version.

Bistro Popotissa olen käynyt yli kymmenen kertaa syömässä ja joka kerta saanut erinomaisen hyvää ruokaa ja palvelua. Koen paikkaa kohtaan “suurta lukkarin rakkautta” sillä olen suunnitellut sinne Punaisten kenkien tarina nimisen taideteoksen.

 

Elämä ei ole  aina punaisilla kengillä tai ruusuilla tanssimista. 

 

Olen saanut osakseni myös arvostelua, että kuljen vain ravintoloissa ilmaisen ruuan perässä. En missään tapauksessa ole “lautasia nuoleva joo joo-mies” vaan annan oman mielipiteeni rehellisesti ravintoloiden ilmapiiristä ja ennen kaikkea annoksista.

Mielestäni jokaisen ravintolan tulee ottaa asiakkaan palautteet nöyrästi vastaan. Ja asiakkailla on suorastaan velvollisuus sanoa oma mielipide. Turha on päivien, viikkojen tai kuukausin kuluttua haukkua ravintoloiden annoksia sosiaalisessa mediassa tai lehtien palstoilla. Suuri loukkaus on ravintolaa kohtaan, jos et pitänyt jostain ruuasta ja silti valkoisella valheella kerrot tarjoilijalle pitäneesi annoksesta.

Olen pyytänyt kaikista paikoista palautetta missä olen vieraillut. Toivon myös jatkossa, kaikista ravintolavierailupaikoista palautetta. Jokaiseen vierailu on ainutkertainen, joihin suhtaudun suurella mielenkiinnolla ja intohimolla. Pukeutumista myöten. Eniten jännittää mitä HOK-ELANNON ravintolatoimenjohto oli mieltä ravintola Zetorin vierailusta?

Vitriinin vieressä taulu, jossa on kerrottu kenkien tarina:

 

 

____________________________________________________________________________________________________________________________

Bistro Popot

 

Rautatienkatu 26, 15110 Lahti

Tel. + 358 10 2792935

http://www.bistropopot.fi

____________________________________________________________________________________________________________________________

 

 

 

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa